Luomusti kauniit hiukset

Aidon Kauneuden Metsästäjät ovat koko projektin ajan hoitaneet hiuksiaan Acomax-hiustenhoitosarjalla.  Minulla itselläni hiuksia on hormonaalisista syistä vähän, tässä iässä hiukset tavallisesti harvenevat naisilla.   Acomax on sopinut minulle loistavasti, ja olen saanut hyviä tuloksia. Hiukseni ovat hyvin ohuet ja lentävät, ja harvetessaan ne paljastavat päänahkaa aika ikävännäköisesti. Nyt kun olen muutaman kuukauden käyttänyt Acomaxia, hiukseni alkavat tuuheutua silminnähden, ja minusta on tullut Acomaxin pysyvä käyttäjä!

ACOMAX

Tuotesarja, jossa yhdistyvät kansanlääkintäperinne,  moderni lääketiede ja teknokemian huippuosaaminen .

Kaikki  alkoi vuonna   1942 kun neiti Kaarina Arppe ja  kuuluisa lapintietäjä  Matti Mård  kehittivät yhdessä hiusnesteen  hiusten ja hiuspohjan ongelmiin  käyttäen Suomen karun maaperän
ravintorikkaita yrttejä.

Pellossa asuessaan Kaarina  Arppe opiskeli kampaajaksi ja  muutti vuonna 1960 Tampereelle ja perusti hiushoitolan  Hiushoitolan yhteydessä Kaarina  Arppe valmisti silloista Kaarina  Arppe Hiusravintoa ja hoiti  asiakkaidensa hiusongelmia  tuotteellaan.

Kaarina Arppe luovutti elämäntyönsä v. 1989  Jaakko Aimolle, joka alkoi  vastata hiusnesteen  valmistuksesta. Aimon suvussa  kansanlääkintäperinne on  kulkenut vahvasti sukupolvelta toiselle.  Vuonna  1994 yritystoimintaan tuli mukaan  kolmannen sukupolven edustajana  KM Marko Kyllästinen, jonka  vastuualueisiin kuuluivat markkinointi-  ja tuotekehitys yhdessä  Jaakko Aimon pojan Matti Aimon  kanssa

1996 syntyi MA-tuotesarja
•Shampoo
•Hoitoaine
•Hiusravinto
•MA-Acomax -puriste (v.2000)

Vuonna 2004 Marko  Kyllästinen otti vetovastuun yhtiön  toiminnasta.  Ja tuotesarjan nimeksi tuli Acomax .

Acomaxin sivuilla kerrotaan näin:

Hiusten ja hiuspohjan ongelmien syitä

Hiustenlähtöön, kasvunopeuteen, hiuskuntoon, uuden hiuksen kasvuun ja hiuspohjan kuntoon vaikuttavat monet tekijät. Yleensä edellisiin ongelmiin on syynä useampi osatekijä.Kaikkia osatekijöitä ei vielä tiedetä ja näin kaikille auttavaa patenttilääkettä ei ole olemassa. Perussyy hiusten ja hiuspohjan ongelmiin on se, että hiusnystyt ja hiuspohja eivät yksinkertaisesti saa riittävästi tarvitsemiaan ravintoaineita.

Yleisimmät tekijät hiusten ja hiuspohjan ongelmissa ovat:

  • miehillä liiallinen testosteronin tuotanto
  • naisilla hormonaaliset häiriöt, vaihdevuodet ja raskauden jälkeinen aika
  • perimä
  • ikä (mitä iäkkäämpi, sitä todennäköisempiä ovat hiusten ja hiuspohjan ongelmat)
  • laihduttaminen, ruokavalion yksipuolisuus ja ruoan puhtaus
  • päänahan verenkierron heikkeneminen (mm. päänahan kireys, niska-hartiaseudun lukkiutuminen, ikä)
  • elimistöä rasittavat tekijät; mm. saasteet, kahvi ja tupakka (hapettavat solua, joka menettää näin sisäisiä ravintoaineitaan)
  • stressi, psyykkiset syyt ja ns. kyvyttömyys ilmaista tunteita (toiset reagoivat mahallaan, toiset sydämellään ja jotkut hiuksillaan)
  • liian voimakkaat pesu- ja hiusmuotoilutuotteet sekä hiustenkäsittelyt
  • muut sairaudet; esim. reuma, diabetes, kilpirauhasongelmat, pälvikaljuisuus

Acomax-puristeiden käyttö on vahvistanut myös projektilaisten kynsiä. Minullakin on nykyisin ihan näkyvät kynnet! Puristeet sisältävät kaikkia hiusten ja kynsien hyvinvointiin tarvittavia ravinteita: E-vitamiinia, foolihappoa, biotiinia, sinkkiä, seleeniä jne. Itse käytän vielä lisäksi Vogelin Hair & Nail Poweria, joka on ruokaperäinen lisäravinne valmistusaineinaan hirssi ja nokkonen.

Kauneusruokia hiuksille ovat kaikki kasvikset ja marjat (itse syön kesällä paljon marjoja tuoreina, ja talvella panostan marjajauheiden käyttöön). Hiusten hyvinvoinnin täsmäaseita ovat hirssin ja nokkosen lisäksi porkkana, kurkku, pinaatti, sinimailanen  ja sipuli.

VARPUN HIUSSMOOTHIE

1,5 dl mantelimaitoa/ jäähdytettyä nokkosteetä

1 pieni banaani

2 rkl kurpitsansiemeniä

1 rkl sinimailasen ituja

1 tl Molkosan Vitalitya

1 tl viherjauhetta

1 tl merileväjauhetta

kuivattua stevianlehteä maun mukaan

jäämurskaa

Tehosekoittimessa pehmeäksi smoothieksi. Nauti päivittäin.

NOKKOSNAAMIO HIUKSILLE

Nokkonen ja peltokorte kunnostavat hiuksia tuoreina yrtteinä ja jauheina sisäisesti käytettyinä, eniten runsaan, helppoliukoisen, hyvin imeytyvän piin ansiosta sekä myös munuaisia hoitavan vaikutuksensa takia. Ulkoisesti hiusten heikkouteen ja haurauteen voi auttaa nokkosesta valmistettu murske tai hauduke. Nokkonen tasapainottaa talineritystä, elvyttää hiuspohjan verenkiertoa ja antaa ravintoaineita päänahkaan ja hiusjuuriin, jolloin hiusten kunto paranee ja ne saavat myös kiiltoa.

Nokkonen on tehokkainta puuromaisena massana, joka pesun jälkeen levitetään päänahkaan ja peitetään pyyhkeellä: nokkospuuronaamio saa vaikuttaa noin 20 minuuttia pyyhkeen alla lämpimässä, esimerkiksi saunassa. Hoidon jälkeen nokkonen vain huuhdellaan pois.

Nokkonen sopii parhaiten tummille, rasvoittuville hiuksille, mutta elvyttää minkä tahansa väristen hiusten kuntoa.

Päänahkaa voi myös hieroa oliivi-,jojoba-, manteli- tai seesamiöljyllä, johon vanhan tavan mukaan uutetaan nokkosta, sipulirenkaita tai valkosipulinkynsiä; sipulien annetaan liota öljyssä päivä. Hiukset tosin haisevat hoidon jälkeen…

Lähde: Virpi Raipala-Cormier, Luonnonkaunis

Omaksi rentoutumisrituaalikseni on muodostunut Frantsilan ayurvedisen hierontaöljyn hierominen päänahkaan ennen pesua.  Shirodara on kasvojen ja pääalueen rauhoittava yrttinen luomuhoito- ja hierontaöljy, joka rentouttaa ja rauhoittaa. Sen jälkeen pesu ja hoito Acomaxilla. Joskus laitan siinä välissä vielä hiusnaamion, kun oikein olen itseni hemmottelutuulella.

– Varpu

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s