Epämukavuusalueelle uskaltautuminen

Kuva sivustolta Unimpressed. Kannattaa tutustua sivustoon!

Katrianna kertoo Me Naisissa painon junnaamisesta:

Tähän asti paino on pudonnut kivuttomasti. Olen tehnyt vain pieniä, hyvältä tuntuvia muutoksia. Olen pysynyt mukavuusalueellani, enkä ole kokenut luopuneeni mistään. Ideanahan on nimenomaan opetella elämäntavat, joita voi noudattaa loppuelämän. Muuten käy niin, että paino palaa puolen vuoden jälkeen entiselleen. Hanna on vakuuttanut minut siitä, että tiukka kalorivaje johtaa jojolaihduttamiseen, ja sitä en halua. Hän on muutenkin korostanut sitä, että hyvä olo on numeroita tärkeämpää.

Toisaalta Varpu on huomauttanut, että välillä on mentävä omien mukavuusrajojen ulkopuolelle ja kieltäydyttävä jostakin. Ainakaan toistaiseksi en halua tiukentaa ruokavaliota, sillä minulla on juuri nyt valtavan hyvä olo.

Jotta ei syntyisi väärinkäsityksiä, haluan painottaa, etten kannata tiukkaa kalorivajetta minäkään. Sellainen laihdutusajattelu on paitsi vanhanaikaista myös täysin hedelmätöntä.

Epämukavuusalueelle uskaltautuminen tarkoittaa ensinnäkin sitä, että laihduttaja nostaa kissan pöydälle ja miettii,

  • mikä on johtanut siihen, että syömisestäni on tullut tunteiden käsittelytapa?
  • mikä on se möykky sisälläni, jota yritän piilottaa syömisen alle?
  • miksi pelkään elämänmuutosta?

Kun nämä asiat on selvitetty, voidaankin ryhtyä miettimään, millä tavalla laihtumisen vaatima kalorivaje on toteutettavissa. Yksilöllisesti, ihmisen omat kylläisyysmekanismit huomioonottaen.

Jos ihminen alunperinkään ei ole valmis tinkimään yhtään mistään, hän väistämättä tinkii laihtumistavoitteestaan. Kakkua ei voi yhtä aikaa syödä ja säästää.

Tämä on se laihtumisen ikävä perussääntö.

 

–  kirjoitti Varpu aka Ikävä Ihminen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s