Archive | huhtikuu 2012

Taolaista taukojumppaa

TAUKOJUMPPA 1:
sisäinen suursiivous jonka voi tehdä kerran pari päivässä. Istu. Taivuta polviasi, nojaa hiukan eteenpäin ja laske kämmenesi reisille aivan polvien yläpuolelle. Paina reisiä käsillä, hengitä syvään ulos. Jännitä vatsalihaksia niin tiukaksi kuin pystyt, pidätä hengitystä. Rentouta ja jännitä vatsalihaksia vuorotellen useita kertoja. Nouse seisomaan ja hengitä rauhallisesti sisään.

TAUKOJUMPPA 2:
Tämä on hyvä vyöhyketerapiaan perustuva mikrojumppa syksyisin, koska näin pidetään nenäontelot puhtaina silloinkin kun poskionteloissa on turvotusta.
Pidä vasenta kättä edessäsi kämmen ylöspäin. Purista pikkusormen juurta oikealla kädellä ja „kävele“ peukalolla ja etusormella sormenpäätä kohti puristen joka „askelella“ hiukan. Toista sama nimettömällä, keskisormella ja etusormella. Painele sitten peukalo niin, että aloitat tällä kertaa sormenpäästä ja liikut tyveen päin. Painele samoin oikean käden sormet.

TAUKOJUMPPA 3:
Tällä qi gongiin perustuvalla mikrojumpalla voit hengittää stressin ulos.
Nouse seisomaan. Hengitä tasaisesti ja rauhallisesti. Aina uloshengityksellä sano mielessäsi RAUHA. Hengitä ulos kaikkien ruumiinosien jännitykset. Aloita päälaelta ja etene hitaasti alaspäin ruumiinosa kerrallaan.
Päälaki- rauha
kasvot-rauha
kaula-rauha
rintalasta – rauha
käsivarret- rauha
vatsa-rauha
lantio-rauha
jalat- rauha
jalkaterät -rauha

TAUKOJUMPPA 4:
Tällä akupaineluun perustuvalla mikrojumpalla voit virkistää muistia.
Risti kätesi takaraivolle, niin että pää lepää kämmenten varassa. Peukalot ovat niskan kuopissa kaluan kummallakin puolella ja etusormet ristissä kallon alla aivan peukaloiden yläpuolella. Istu tuolissa, nojaa päätä taakse ja anna sen levätä peukaloiden ja etusormen antamaa tukea vasten.
Hengitä nenän kautta sisään ja suun kautta ulos hitaasti ja syvään. Yritä rentouttaa koko kehosi. Pysy tässä asennossa kolmesta viiteen minuuttia, niin että veren virtaus aivoihin kasvaa ja kaulan lihakset rentoutuvat.

TAUKOJUMPPA 5:
Viiden pilven mietiskelyharjoitus on yksinkertainen mietiskelytekniikka, joka jälleen on peräisin Keltaisen keisarin Sisätautiopista. Siinä kuvitellaan ne värit, jotka liittyvät viiteen ihmistä hengissä pitävään elinjärjestelmään. Tekniikan avulla edistetään energian virtausta sisäelimiin:
Istu selkä suorana mutta rentona, sulje silmät kevyesti.
Aloita kuvittelemalla että vihreä pilvi ympäröi maksan (rintalastan keskeltä oikealle). Kuvittele kuinka punainen pilvi ympäröi sydämen. Keltainen pilvi ympäröi pernan. (rintalastan keskeltä vasemmmalle). Valkoinen pilvi ympäröi keuhkot. Sininen pilvi ympäröi munuaiset (nyrkinverran lapaluiden alapuolella molemmin puolin).
Kun olet kuvitellut kaikki viisi väripilveä, laajenna niitä mielessäsi niin, että kaikki viisi väriä sekoittuvat keskenään ja muodostavat sateenkaaren.

Lähde: Pitkän iän salaisuuksia – satoja tapoja elää 100-vuotiaaksi

Kirjoitus on julkaistu aiemmin täällä

Mainokset

Hemmotteluhetkiin: Kukkaterapiaa

Kukkaterapian kehitti englantilainen lääkäri ja homeopaatti, tohtori Edward Bach (1886-1936). Bachin kukkaterapia kuuluu vaihtoehtoisen lääketieteen piiriin. Tieteellisiä todisteita kukkaterapian toimivuudesta ei tietenkään ole. Enkä itse pidä mielekkäänä rasittaa päätään tieteellä tässä yhteydessä. Kyse on paljon enemmän intuition ja alitajunnan vahvistamisesta ja valjastamisesta henkisen ja tunteellisen parantumisen avuksi.

Jos kukkatippoja tutkitaan kemiallisesti, ne sisältävät vain vettä ja säilöntäaineena käytettyä alḱoholia. Ne valmistetaan tohtori Bachin kehittämillä menetelmillä, joilla pyritään tallentamaan kasvien ”värähtely”. Ne eivät ole homeopaattisia valmisteita, vaikka muistuttavatkin eräiltä osin homeopatiaa.

Bachin mukaan sairauksien syntyminen voidaan nähdä suolistofloorasta jo jopa vuosi ennen sairastumista. Hän uskoi, että mieli voi sairastuttaa fyysisen kehon. Kukkaterapian avulla ihminen voi herkistyä kuuntelemaan tunteitaan ja alitajuntaansa, ja saada apua erilaisiin häiriötiloihin. Bach ajatteli, että ihminen on enemmän kuin fyysinen ruumis. Ihminen koostuu myös elämänenergiasta, tunteista sekä henkisestä olemuksesta. Kukkaterapian avulla hän uskoi potilaittensa pystyvän käsittelemään sairauksiensa tunteellisia tasoja.

Frantsilan Luomuyrttitila valmistaa Bachin perinteen mukaisia kukkaterapiatippoja, jotka sopivat suomalaiseen perusluonteeseen ja suomalaisille tyypillisiin tunne-elämän ongelmiin. Valittavana on 24 erilaista kukkaa.

Frantsilan sivuilla kerrotaan kukkaterapiasta näin:

Jokaisella kukalla on oma, sille ominainen vaikutusalueensa. Kukkatipat kohottavat mielialaa. Ne vaikuttavat psyykeen kaikkiin tasoihin ja niillä on yleensä tasapainottava ja kielteisiä tuntemuksia heikentävä vaikutus.

Kukkatipat hoitavat myös kokonaisvaltaisesti koko olemustamme. Ne voivat olla suureksi avuksi joko yksinään tai muiden hoitomuotojen tukena.

Keho on kuin peili, joka kertoo kuinka voimme sisäisesti. Tyytymätön ja maassa oleva mieliala voi heikentää mm. immuunipuolustusta, jolloin sairastumisalttius lisääntyy. Jatkuva lihasjännitys tai kivun tuntemukset saattavat taas kertoa, että keho on alkanut kantaa puolestamme jotain, joka oli tai on helpompi tukahduttaa kuin kokea ja ilmaista.

Kukkatipat ovat turvallisia. Niiden käytön yhteydessä ei ole havaittu mitään sivuvaikutuksia.

Minä ymmärrän kukkatipat eräänlaisina meditaatiokelloina tai mandaloina. Tippojen nauttiminen on minulle meditaatiorituaali, jossa mieltä vahvistetaan ajatusvahvisteilla.

Meillä oli Hannan kanssa kummallakin tyttömme, joille valitsimme Frantsilan tuotevalikoimasta sopivimmat tuotteet. Minä valitsin ”omille tytöilleni” myös kukkatippoja.

Johannalle Metsänkurjenpolvitippoja:

”Kohottaa näkemään elämän runsauden arjen kangistuneiden ja rajoittuneiden kaavojen ohi. Elämä tuntuu ihanalta.
Metsäkurjenpolvi auttaa havaitsemaan elämän erilaiset arvot. Se opettaa ymmärtämään elämän monet mahdollisuudet ja hyväksymään elämänilon, joka vie luovaan vapauteen. Metsäkurjenpolvi sopii suomalaiselle, joka useinkaan ei salli itsensä nauttia elämästä.”
Vahvistava lause tippameditointiin: ”Elän täyttä elämää”.

Katriannalle  Piharatamotippoja:

”Poistaa erillisyyden ja irrallisuuden tunteen. Sisäinen tyytyväisyys.
Piharatamo auttaa seisomaan tukevasti omalla maaperällään. Se kohottaa omanarvontuntoa, toisten arvostamista ja auttaa jakamaan omaa näkemystä toisillekin ilman arvostelun pelkoa. Se auttaa yksinäisyydessä, surumielisyydessä ja turhautuneisuudessa sekä psyykkisissä että fyysisissä kolhuissa.”
Vahvistava lause tippameditointiin: ”Iloitsen itsestäni juuri sellaisena kuin olen.”

Lydialle Pihlajatippoja:

”Avaa rakkauden yhteyden. Sydämen avoimuus ja keveys.
Pihlaja auttaa ihmistä tiedostamaan itseänsä. Se auttaa näkemään kokonaisuuksia, jolloin pikkuasioista ja pakkomielteistä pääsee irti. Pihlaja avaa sydämen havaitsemaan itsekkään ja todellisen rakkauden välisen eron. Se opettaa, että itsen ja toisten rakastaminen ei ole uhrautumista eikä mielistelyä. Pihlaja tuo sydämelle keveyttä ja rohkaisee rakkauden jakamiseen.”
Vahvistava lause tippameditointiin: ”Olen puhdasta rakkautta.”

Itselleni Mustikkatippoja:

”Sulattaa kokemuksia ja välittää elämän voimaa. Ehyt ja kokonainen olo.
Mustikka vahvistaa sinua omalla polullasi. Se elvyttää elämänvoimaa ja kokoaa elämän rakennusaineita niitä tarvitseville. Ota mustikkaa myös ruoansulatusvaivoissa.”
Vahvistava lause tippameditointiin: ”Saan käyttööni kaiken tarvitsemani aineellisen ja henkisen elämän ravinnon.”

Kukkatippoja voi käyttää sisäisesti ja ulkoisesti kylvyssä tai iholle sivellen. Itse tipautan tipan kielelle ajatellen vahvistavaa lausettani. Lauseet voi tietysti halutessaan muuntaa itselleen sopivammaksi. Olen hiukan muokannut omaa vahvistava lausettani ja ottanut tavaksi neljästi päivässä pysähtyä ja palauttaa mieleeni lauseeni. Samalla tipautan kukkatipan kielelle ja visualisoin kukkivia mustikanvarpuja.

Olen vahva alitajunnan ja intuition voimaan uskoja. Niiden avulla valitsin tipat itseni lisäksi  naisille, joita yhtä lukuunottamatta en siinä vaiheessa ollut koskaan edes luonnossa tavannut.

– kirjoitti Varpu

13 kg aitoa kauneutta

Ryhmämme ensitapaaminen viime lauantaina Vogelin tiloissa Keravalla sujui hauskoissa merkeissä. Hyvä posse meillä on kasassa, ainakin naurun ja herjojen määrästä päätellen!

Ohjelmassa meillä oli ensinnäkin lähtötilanteen valokuvien ottaminen. Nana valoi meihin kaikkiin uskoa omaan aitoon kauneuteemme. Sen verran tunnen Nanaa, että uskon ettei se ollut imartelulässytystä viran puolesta, vaan jotakin sen suuntaista että aitona taiteilijana hän todella näkee kauneuspotentiaalimme.

Hanna antoi jokaiselle yksilölliset ravitsemus- ja lisäravinneohjeet. Minun roolini oli jonkinlainen yleisnais-Jantusena toimiminen.

Kuvausten ja ravinto-ohjeiden jälkeen vuorossa oli Jaakko Kotisaari Firstbeatista. Jaakko kertoi meille stressimittaustemme tulokset. Esimerkiksi minulle raportti oli karua luettavaa. Juu, olenhan minä kyllä *kirjoittanut* stressinhoidosta. Tytöt piruilivatkin, että minua muka pitäisi uskoa :D…

Päivän päätteeksi Hanna kertoi meille naisten kauneushormoneista, ja siitä miten niihin voi vaikuttaa. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tulla Hannan ja mun luennolle ”Kahleista vapaa kauneus” Jyväskylän kaupunginkirjaston Minna-saliin huhtikuun 26 päivänä klo 18.

Kuvassa Elinan ”13 kg aitoa kauneutta”. Raahattuaan kassiaan junassa ja bussissa Tampereelle Elina ei malttanut olla punnitsematta sponsorituotekassin painoa. Tuotekassit eivät olleet identtiset kuin osittain, jokaisella oli hiukan omanlaisensa kombo. Elina kuuluu ”Frantsila-ryhmään” ihonhoidossa, toinen ryhmä testaa Environia. Katrianna kommentoi, että aika monta purnukkaa tarvitaan aidon kauneuden metsästyksessä! Tulemme kirjoittamaan perusteluja pikkuhiljaa kesän mittaan, joten kannattaa pysyä messissä. Käymme myös erilaisissa tehostavissa hoidoissa, ja tietysti treenaamme personal piiskureittemme valvonnassa.

Nyt meillä on meneillään Vogelin Detox-kuuri. Ensimmäiset kilot ovat kadonneet viemäriverkkoon, kun posse on laukannut pissillä!

Täällä voit tutustua meihin (nyt mukana ovat myös kuvat)!

Kirjoitti: Varpu